Ovatko pikavipit syy nuorten velkakierteisiin?

Instabank kulutusluotto

Alle 30 – vuotiaat elävät perusturvan varassa muita useammin

Raportti kertoo ongelmien olevan myös muualla kuin pikavipeissä

Nuorten velkakierteeseen ajautuminen voi syntyä takuuvuokran maksamiseen liittyvistä haasteista tai pakollisena hankittavan tietokoneen ostamisesta. Usein velkakierre on vaikea huomata, ennen tilanteen hankaloitumista.

Useat tilastot kertovat, että yleisin syy velkaantumiseen on yksinkertaisesti talouden hallitsemattomuus. Vuosina 2013 – 2017 toteutettu Mun talous – hanke on koonnut yhteen eri toimijoiden avulla tietoa nuorten velkaantumisesta. Työskentelyssä on ollut mukana nuorten parissa toimivia organisaatioita, sekä järjestöjä, kuten Suomen setlementtiliitto ja Takuusäätiö.

Hankkeen tuloksena on syntynyt Mun talous – raportti, joka kertoo alle 30-vuotiaiden olleen jo pitkään se ikäluokka, joka elää pelkän perusturvan varassa muita ikäluokkia enemmän. Tieto on saatu kerättyä Tilastokeskuksen tulonjakotilastosta. Raportti kertoo selkeästi, että nuoret suhtautuvat usein liian optimistisesti omaan maksamisen kykyynsä ja lisäksi tietoisuus oman kulutuksen rajoista voi olla heikko.

Mun talous – hankkeen ensisijaiseksi tavoitteeksi asetettiin taloudellisen lukutaidon lisääntyminen ja nuorten talouspulmien ehkäisy.

Hankkeen projektipäällikkönä toiminut Ville Kujanpää kertoo pikavippien osuudesta: ”Pikavipit ovat yksi osa tätä ongelmaa ja suuri sellainen, mutta ei suinkaan ainoa”. Kujanpää kertoo myös pikalainojen mainonnan houkuttelevuudesta, jossa herkästi sortuu tavoittelemaan sellaisia haaveita, joihin ei todellisuudessa ole varaa.

Projektipäällikkö Kujanpää arvioikin nuorten tarvitseman nykyistä enemmän talouden hallinnan osaamista.

Mun talous – hankkeen tuloksena toimenpide-ehdotuksia

Hanke poiki yhteensä seitsemän toimenpide-ehdotusta taloudellisen hallinnan parantamiseksi. Ehdotukset ovat:

  1. Sosiaaliset luototusmuodot käyttöön valtakunnallisesti ennaltaehkäisemään nuorten velkaantumista ja syrjäytymistä
  2. Palvelulupaus nuorten pääsystä kuntien talousneuvontaan
  3. Lisää nuorille soveltuvia taloudenhallinnan välineitä
  4. Raha-asiat puheeksi siellä, missä nuoria kohdataan
  5. Positiivinen luottotieto käyttöön velkakierteiden estämiseksi
  6. Itsenäistyvälle nuorelle parempaa tukea asumiseen ja rahankäyttöön
  7. Kansallinen strategia nuorten taloudellisen lukutaidon edistämiseksi

Ensimmäisen toimenpide-ehdotuksen sisältönä on sosiaalisten luototusmuotojen käyttöönotto valtakunnallisella tasolla ja näin nuorten velkaantumisen ja syrjäytymisen estäminen. Sosiaalisen pienlainaamisen tarjonta on nykyisellään pientä ja tarjontaa on lähinnä Takuusäätiöllä.

Raportti kuitenkin ehdottaa käytännön laajentamista valtakunnalliseksi, jotta nuoret pääsisivät joustavammin nimenomaan kohtuuehtoisille lainamarkkinoille. Tällöin esimerkiksi takuuvuokran hoitaminen ei muodostuisi velkaantumisen alkuunpanijaksi.

Toinen tärkeä seikka on nuorten joustavampi pääsy talous- sekä velkaneuvonnan piiriin. Raportti esittää myös huolen liian vähäisestä ehkäisevän talousneuvonnan tarjonnasta.



Jätä oma kommenttisi artikkeliin Ovatko pikavipit syy nuorten velkakierteisiin?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *